Kaalilaatikko

09.02.2021

Kaalilaatikko. Yksi lapsuuden lempiruoistani. Tosin ilman puolukkaa ja siksi puolukka on tässä vain kuvausta varten. Kaali taittuu suhteellisen pienellä vaivalla moneksi. Laatikoksi, salaatiksi ja tai lisukkeeksi. Nyhtökauralla ja ohrahelmillä jatkettuna tämä kaalilaatikko on todella tuhti ja siitä riittää tälla ohjeella koko suvulle, tai ainakin anopille. Ja ei ole kallista.  

MITÄ TARVITSET?

1 kg kaalia (800g riittää kyllä oikein hyvin)
1 iso sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 porkkanaa
2 dl keitettyä ohraa (ohrahelmiä)
1 pkt Nyhtistä tai Härkistä
2 dl kaurakermaa
4 dl vettä
1 tl kurkumaa
4-5 tl suolaa (oman mieltymyksen mukaan)
1 kasvisliemikuutio
2 tl mustapippuria
5 rkl kasviöljyä
Puolukkahilloa (ei mitenkään pakolla)
Persiljaa koristeluun (tottakai!)

MITEN TEHDÄÄN?

1. Pilko kaali pieneksi, pilko myös sipuli, porkkanat ja valkosipuli (valkosipulin voit myös raastaa)

2. Keitä ohrahelmet paketin ohjeen mukaan

3. Paista kaalia öljyssä paistinpannulla pienissä erissä siten, että kaali saa väriä. Lisää paiston aikana ripaus suolaa. Paista viimeisen kaalierän joukossa sipulit, porkkanat, valkosipuli ja kurkuma. Siirrä paistokset isoon kattilaan tai kulhoon.

4. Pilko Härkis/Nyhtis pieneksi silpuksi leikkuulaudalla. Paista pienessä määrässä öljyä hetki paistinpannulla.

5. Lisää Härkis/Nyhtis kattilaan tai kulhoon, jossa on jo kaalit, sipuli, porkkanat ja valkosipuli.

6. Lisää kypsä ohra + kasvisliemikuutio kattilaan.

7. Lisää kaura"kerma" ja vettä 4 dl. Sekoita hyvin.

8. Kaada seos uunivuokaan. Tasoittele ja lisää sen verran vettä tai esim. soijajuomaa, että kaikki ainekset ovat juuri ja juuri nesteen alla. Pinnalle voi ripotella suolaa hieman.

9. Paista uunissa 220 C noin 40 min, kunnes pinta alkaa hieman rusehtaa.

10. Lautaselle ja persiljaa pääle :)