Popparisalaatti

09.02.2021

Popcorn, poppari, paukkumaissi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Yleensä sitä syödään elokuvateatterissa, mutta tällä kertaa se taitetaan hieman erilaiseen rooliin, eli kruunaamaan salaattinautinto. No ei tämä salaatti ihan pelkästään popcornilla synny. Oikeastaan tässä maukkaassa ja varsin runsaassa salaatissa on kahta eri maissia, sillä sekaan laitetaan myös niitä hampaiksi kutsuttuja (Lahti 1980-luku), pakastealtaasta löytyviä maisseja. Salaatin täyteläisyyden kruunaa gurttikastike.

MITÄ TARVITSET?

1 jäävuorisalaattipallo
1 pussi pakastemaissia
15-20 g popcorneja
1/2 kurkku
1/2 punasipuli tai n. 10 cm pätkä purjoa
2 kevätsipulin vartta
2,5 dl gurttia (kaura tai soijajogurtti)
2 tl Dijon tai muuta sinappia
1 tl viinietikkaa (omena esim.)
3-4 tl vettä
3 rkl kasviöljyä.
1 tl suolaa ja 1 tl grillimaustetta
1/2 chili (ei välttämätön)

MITEN TEHDÄÄN?

1. Paloittele jäävuorisalaatti reilun kokoisiksi paloiksi. Paloittele punasipuli tai purjo ja kurkku haluamasi kokoisiksi paloiksi. Laita isoon kulhoon.

2. Kuumenna paistinpannu ja laita pakastemaissit pannulle. Anna paistua kunnolla, että tulee väriä. Sekoittele välillä.

3. Sekoita gurtti, sinappi ja viinietikka. Lisää hieman vettä, jotta saat kastikkeesta juoksevampaa.

4. Lisää paistetut pakastemaissit kulhoon, jossa salaattiainekset jo odottavat.

5. Lisää kastike ja sekoita varovasti ja laita tarjoiluastiaan.

6. Tee popcornit. Laita pannuun kasviöljy ja anna pannun kuumeta. Lisää popcornit, sekoitta ja laita KANSI päälle. Kun kuulet ensimmäisen poksahduksen, pienennä lämpöä. ÄLÄ poista kantta!! Ravista pannua muutamia kertoja poksumisen aikana ja kun poksuminen loppuu, siirrä pannu pois liedeltä, odota hetki ja mausta suolalla ja esim. grillimausteella.

7. Lisää popparit salaatin päälle. Pilko chiliä ja koristele salaatti sillä.

8. Yllätä puolisosi tai itsesi mukavalla iltapalalla :)